Tikusta asiaa eli kommentteja alueurakoinnin suunnasta

Olin Talvitiepäivillä, olen kuunnellut aliurakoitsijoita, pääurakoitsijoiden väkeä ja tilaajapuolenkin mielialoja. Kaikilla alan toimijoilla on jotakin hampaankolossa nykyistä toimintamallia ja -kulttuuria kohtaan. Samoin kaikilla on toiveita tai haavekuva sen suhteen mitä ja millaista teiden kunnossapitotoiminnan pitäisi olla.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut ja paljon aiheesta puhunutkin, mutta vähitellen on mielessäni rakentunut näkemys, eräänlainen kooste siitä tilanteesta, joka kentällä on. Enimmäkseen olen pohtinut tilanteeseen ratkaisua. Sellaista hammastikkua, jolla saisi niitä hampaankoloja tyhjäksi ettei alan henki löyhkäisi niin pahasti.

Nykytila

Kolme pointtia, jotka mielestäni vetävät teiden kunnossapidon nykytilan yhteen:

1. Yhteisen näkemyksen puutteessa palvelun juoni katkeaa
2. Laatu ja sen valvonta keskittyvät näpertelyyn
3. Hintakilpailu on tehnyt alasta kannattamattoman

Yhtenäinen juoni tekee tarinasta ehjän

Osapuolet ovat yllättävän vähän yhteisen pöydän ääressä pohtimassa tekemisesnä tarkoitusta ja suuntaviivoja. Tästä johtuu monien asioiden tuleminen yllätyksenä. Asiakirjoissa olevien vaatimusten toteuttamiskelpoisuudesta ei aina ole varmuutta edes tarjouksen tekijällä. Aliurakoitsija yllättyy joutuessaan investoimaan uudet eurovaatimukset täyttävään kalustoon. Esimerkkinä nuo edelliset päästövaatimukset, joissa tilaaja on edellä päivämäärineen. On myös monia menetelmä- ja työtapavaatimuksia, jotka ovat aikansa eläneitä. Markkinoilla ja käytössä on tehokkaampia menetelmiä, mutta niiden soveltuvuus kunnossapidon laaduntuotossa on jäänyt vallan tilaajalta havaitsematta.

Tilaajan tarjoama mahdollisuus osallistua syksyisin seminaariin ei riitä ja kevätkauden urakkaesittelyt ovat kilpailijoiden välistä varjopalloilua. Oikea keskustelufoorumi puuttuu. Paikka missä avataan asioita eli keskustellaan ja vaihdetaan tietoa, karrotaan toiveista ja mahdollisuuksista.

Tilaaja kertoisi suomeksi miksi on päätynyt vaatimaan tai esittämään urakan sisältöön jotakin ja urakoitsijapuoli kertoisi mikä ei ole mahdollista tehdä ja miksi. Näitä keskenään iteroiden (siis ei vatuloiden) saadaan realistinen näkemys tavoitteista, niiden taustalla olevista syistä ja mahdollisista ratkaisuista. Lopputuloksena syntyy osapuolille näkemys niin sisällöstä kuin tekemisestäkin.

Osapuolina näkisin LiVin, ELYn hankinta ja -valvontaosaston, pääurakoitsijat, aliurakoitsijat, kalustovalmistajat. Pääurakoitsijoilta voisi olla oma edustaja ja aliurakoitsijoilta edustuskselliset puhemiehet vaikka koneyrittäjien/kuljetusyrittäjien yhdyshenkilöiden kautta. Kunhan on edustava osapuolten suhteen, mutta sopivan pieni ollakseen tehokas. Keskustelu, aiheet ja perustelut on syytä pitää julkisesti alan toimijoiden nähtävänä ja kommentoitavana.

Asialistalla ei olisi ollenkaan päivänpolitiikkaa eikä siellä otettaisi kantaa urakkakohtaisiin nyansseihin eli kokoonpano ei käsittelisi pikkuasioita. Näin voi keskittyä periaatteisiin, tulevaisuuteen ja isompien kokonaisuuksien ymmärryksen lisäämiseen. Eikä tarvitse jännittää niitä kilpailevia osapuolia samassa pöydässä.

Kaikkien tietäessä tavoitteet ja niiden totetuutamisen mahdollisuudet, lopputuloksena saadaan ehjä tarina. Mennään samalla juonella LiVistä sinne viimeiseen lapiomieheen saakka ja LiVilläkin on realismipohjaa toteutuksen mahdollisuuksiin eikä mitään fantasioita.

Laadunvalvonnassa keskityttävä oleelliseen

Alueurakoiden laadunvalvontaan ei nykyisellään oikein olla tyytyväisiä. Osa aluevastaavistakin katsoo ettei valvonnan ohjaustavoite urakoissa mene oikeaan suuntaan. Urakoitsijat ovat vallan tuskastuneita valvonnan alueittaiseen vaihtelevuuteen ja aliurakoitsijat "lähes syyttöminä" maksavat.

Tässä on mielestäni kolme selvästi erottuvaa kokonaisuutta, joihin keskittyen asian voisi, oikeastaan vaikka heti, korjata.

Alueurakan valvonta koostuu kolmen asiakokonaisuuden tarkastelusta. Ensimmäisenä on sopimuksenhallinta ja sen sisällön valvonta. Siis valvotaan, että tilaaja saa sen mitä on sopimuksella ilmaissut haluavansa tekemisenä, palvelusuoritteena, määrinä. Tässä on kysymys siis asiasta ja palvelun sisällöstä, sopimusteknisenä.

Toinen valvonnan kohde on selkeästi kohdistettava pääurakoitsijan toimintaan. Siis esitettyyn ja tarkennettuun toimintakuvauksen mukaisen toiminnan toteutumiseen. Urakoitsijan kuvaaman/lupaaman urakkakohtaisen hallinnan, ohjauksen ja laadunosoituksen valvomiseen ja tarkasteluun käytetty aluevastaavan aika ei mene hukkaan. Toiminnalliseen laatuun kohdistuvat sanktiot ja tulevaisuudessa ehkä bonuksetkin ovat nopeimmin ja tehokkaimmin palvelussa vaikuttavia ohjureita.

Kolmas on nykyisin suurinta roolia näyttelevä teknisen laadun valvonta. Valvotaan teknistä totetumista eli niitä senttejä, tunteja ja rakeisuuksia. Tämä on helpointa, koska tähän on totuttu. Ja itsessään edelleen käyttökelpoinen, mutta pitäisi olla vähemmällä painoarvolla. Oikeastaan ei edes kuuluisi tilaajalle laisinkaan vaan pääurakoitsijan itselleluovutusmenettelyn sisään.

Noita kolmea valvontakokonaisuutta voisi roolittaakin. Ensimmäinen ja toinen on selkeästi aluevastaavan työtä. Syynä sopimuksen syvällinen (?) tunteminen ja toimiminen yhteiskunnan edunvalvojana varmistamassa, että maksetulla rahalla saadaan sellaista vaikuttavuutta ja palvelua kuin on pyydetty ja luvattu.

Kolmas palanen jakantuu pistokokeita tekevälle laadunvalvontakonsultille ja pääurakoitsijalle. Teknisissä vaatimuksissa on kyse pääasiassa suoraan tekemiseen liittyvästä mittaamisesta ja siksi sen on syytä kohdistua sinne tekemisen lähelle.

Toki osat linkittyvät keskenään joiltakin osin, joten kokonaisuus kertoo laadusta osiaan enemmän. Osien painoarvo kylläkin on mielestäni erilainen. Ensimmäisen ja toisen painoarvo on ehkä 40% molempien ja kolmannen vain 20%.

Perustelen väitettäni. Mikäli urakan sisältö ja tavoite on oikein ymmärretty ja ohjaus sekä urakan hallinta on kunnossa, noita teknisiä vaatimuksia koskevia alituksia ei tule paljoakaan. Vastaavasti urakka, jossa on paljon teknisiä laatuongelmia, on usein myös huonosti hallinnassa tai kunnossapidon tarkoitus on epäselvä tai siitä ei välitetä.

Urakan sairaskertomuksessa teknisiin vaatimuksiin kohdistuvat alitukset ja puutteet ovat oireita ja varsinainen sairaus on hallinnassa ja toiminnassa. Tauti paranee, kun hoito kohdistetaan oikeaan paikkaan. Nyt tilaaja sallii sairauden jatkumisen keskittymällä oireisiin.

Esimerkkinä: toimenpideaika aurauksessa menee pitkäksi. Tekninen sakko. Ja syy on kuitenkin kelinhallinnan ja hälytysjärjestelmän ontumisessa. Toinen esimerkki: Päällysteessä reikä koko kesän. Toimenpideaikasakko. Syy on huolimattomassa tiestötarkastuksessa ja työnohjauksessa.

Tilaajan maksama hinta ei riitä tuottamaan vaadittua palvelua

Kun sisällöstä, tekemisestä ja tavoitteista ei ole yhteistä näkemystä eikä valvonnalla ohjata oikeaan suuntaan, niin kilpailu siirtää osittain tulkinnanvaraisen tekemättäjättämisen salliman kustannussäästön suoraan tarjoushintoihin.

Yhteinen vuoropuhelulla aikaansaatu näkemys palvelusta ja oikein kohdistunut valvonta johtavat oikeaan ja läpinäkyvään hintatasoon. Kilpailu pitää käydä tehokkuudella, työnsuunnittelulla ja projektiosaamisella eikä taitavalla tulkinnanvaraisuuksilla ja aktiivisella huolimattomuudella.

Viikonlopun kevennys

Venäläisten mukaan nyt kannattaisi ostaa johdannaissuojatulla rahoituksella volkkari, jossa on nokialaiset renkaat.

Pari irtohavaintoa Talvitiepäiviltä

Lapion vähän Talvitiepäivien (linkki Tieyhdistyksen sivuille) liukkaudentorjuntaa, kevätpölyjä ja yhteistyöasiaa kasaan. Näin aiheeseen sopivasti tällä digilapiollani.

Kävin kuuntelemassa ja havainnoimassa eilen ja toissapäivänä Talvitiepäivillä. Nyt päivät ovat takanapäin ja minäkin saan viedä pikkutakkini vintille, ajaa partani ja alkaa taas näyttämään normaalilta.

Parranajo liittyy huomiooni useista valokuvaajista, joista jotkin onnistuivat kuvaamaan huomaattani tilannetta. Vaihtamalla naamaani tästä ei aiheudu jatkossa mitään vahinkoa... Ne fanilaumat, tiedättehän.

Postaan päivien antai jatkossa tarkemmin, mutta en malta olla näpyttelemättä päällimmäisiä huomioitani. Muistaakseni olin kuulevinani, että esitelmäaineistosta tulee ainakin diat Tieyhdistyksen sivuille luettavaksi ja nähtäväksi myöhemmin.

Aiheista päivillä

Suunta ylös ja alas

Harmittavasti seminaariaiheet olivat kaikki niin kiinnostavia ja hyviä etten ehtinyt opiskelijaseminaarinkaan ollenkaan. Samoin hallikierrokset jäivät melko vähäisiksi, vaikka sielläkin oli muutama varsin mielenkiintoinen osasto.

Yleisteemanahan on perinteisesti talvihoito. Kalustoesittelyt ja muu näyttelytoiminta näyttää hieman supistuneen. Sama suunta on ollut jo muutalla aikaisemmalla kerrallakin nähtävissä. Vastaavasti tuntuu seminaaripuoli kiinnostavan entiseen tapaan.

Liekö tässäkin hypetetty eli paljon porua aihettava digitalisaatio aiheuttanut ym. ilmiöt? Siis siten, että kalustosta kiinnostuneet löytävät haluamansa esittelyn ja ominaisuudet helpommin ja vähemmällä vaivalla netistä. Toimittajien ja valmistajien verkkoesittelyt ovat hyviä. On videota, työnöytöskuvauksia ja muita mallinnuksia. Ei ole syytä enää päästä "potkimaan renkaita."

Toinen syy hallin yleisömäärän on luonnollisesti sää. Kävijätjän ovat paljolti alan töissä olevia, joten aiva varmasti eivät kaikilla keleillä uskalla lähteä pitkäksi aikaa vastuualueiltaan. Tätä osallistumismahdollisuutta tosin on yritetty osin torpata kaksipäiväisyydellä ja pitämällä paikkana melkokeskeisesti sijaitsevaa tilaa.

Digitaalisuus, sen uhat ja mahdollisuudet olivat sitten syynä seminaariesitysten suosioon. Halutaan osin olla esillä kertomassa omia saavutuksia ja aikomuksia kehittyvällä kentällä, osin olla kuuntelemassa mitä uutta on tulossa ja mitä linjauksia sen suhteen on tehty tai tulossa.

Edellämainituista syistä digitalisaatio esintyi Talvitiepäivien tunnelmasa ikäänkuin kahdessa roolissa. Hyvänä ja pahana.

Seminaariesitykset 17.2. keskiviikko

Avauspuheenvuoro raamitti kokonaistilannetta ja Liikenneviraston tahtotilaa. Puhuttiin rahasta, miljoonista ja sadoista miljoonista. Rahoituksesta ja rahan mahdista laaduntuottoon oli aivan loistava esitys Itävallan päätieverkon hoidosta ja sen mallista.

Lumitilanteen hallinnasta oli usea puheenvuoro ja mieleeni jäi syrjäkylien Pekka Isoniemen esitys sulatusmenetelmistä. Siksi kävin kuikistamassa yhtä niistä tarkemmin esittelyhallissakin. Se oli katsomisen arvoinen hyvinkin. Taloudellin vertailu vaatii vielä tarkempia selvityksiä, mutta ratkasiu kiinnostaa useita toimijoita. Miljoonista on tässäkin kysy. 300 000 satasen kuormaa yhdestä kylästä on jo vaivanarvoinen pohdittava.

Haavasojan Taisto haastoi ajattelemaan kitkaan ja suolaa. Pari garmmaa neliölle riittää. Perustelut olivat hyvät. Kokeilua ja rohkeutta siihen, niin nähdään kentälläkin.

Oulun suolasipsit eli kevyesti suolattujen puulastujen käyttö kevareiden liukkaudentorjunnassa voi olla sovellettuna yksi talvipöyräilyä edesauttava menetelmä. Liittyi läheisesti osakokonaisuuteen: Miten mummo kulkee hangessa? Eli kevyenliikentten väylien talvikunnossapidon kehittyminen, kehittäminen ja tulevaisuuden tarpeet.

Uusissa toimintamalleissa korostui digitalisaatio. Mutta ei enää yksittäisenä sanana vaan laajemmin ja käytäntöön ja sen tarpeista lähtevinä soveltamismahdollisuuksina eri tehtävissä. Tiedon, datan ja erilaisten esittämis- ja jakelumallien hyödyntäminen tulee tulevaisuudessa ja huomattavan paljon jo nytkin, naytttelemään isoa osaa suurien massatietojen käytössä. Haetaan visualisuuutta eli kuvallista esittämistapaa, hyötykäyttöä ja täsmallisempien ratkaisuvaatimusten täyttämistä.

Harvinaisen vähän puhuttiin varsinaisista laitteista ja välineistä vaan keskityttiin niiden mahdollistamien palveluiden ja mahdollisuuksien esittämiseen. Ja toieveisiin, mitä haluttaisiin jatkossa. Mielestäni tämä osoittaa, että tieväki on jo pääsemässä laiteleikkiin keskittyvästä hypestä yli ja ollaan lähestymässä konkreettista hyötykäytttöä.

Aivan uudenlaista tietoa itselleni tuli pöyräilyesitelmissä. Norjassa on ajatuksia herättävää pohdintaa kevyenliikenteen kitka-arvoista. Miten mitataan, mitä arvoja pitäisi olla laadukkaalla väylällä? Näkökulma on pöyräilijä, eikä esimerkiksi suomalainen tapa mitata kevareiden kitka kantapäällä tai ajoratojen kitkanmittauslaitteistolla annakaan tarpeellista tietoa. Pitääkö jatkossa urakan työnjohdon osata ajaa pöyrällä?

Suomessa pöyräilyaktivismi on kovassa nousussa, myös talviliikenteessä ja sen eteen tehdään eri osapuolin välillä hyvinkin kattavaa ja avointa yhteistyötä. Jopa reittien laatuarvioinnissa kuunnellaan vahvasti käyttäjiä. Tämä on siis enemmänkin pyöräytetty kuin jalkautettu asia.

Muutakin yhteistoimintaa ja välineitä vuoropuheluun on vireillä. Konetietoa Lassotaan traktorista urakoitsijan käyttöön tilaajan näkymäksi tienkäyttäjälle saakka.

Rohkeaa tiedottamista ja olemassaolevien sovellusten hyödyntämistä esitteli Latvian Liikenteentiedotusyksikön esittelijä. Sosiaalisen median käyttö on hänen mukaansa arkipäiväistä, nopeaa ja kattavaa.

Lentokoneita sotketaan ennen lentoonlähtöä erivärisillä tököteillä talvioloissa kriittisten pintojen jäätymisen estämiseksi muutamalla tuhannella eurolla per kerta. Tämä on välttämätöntä "vain" turvallisen lentoonlähdön mahdollistamiseksi. Lentohommassa muistaakseni tuo lähtö on matkan vaarallisin vaihe.

Tiemiesmaailmaan olisi luullut kuuluvan kantrimusiikki. Mutta paremmin kyllä toimi kuulemamme bluesahtava soundi.

Päivän palkinnot meni Etelä-Kainuun ELYlle ! ja Tampereelle. Eli aluevastaava Asko Pöyhönen palkittiin kunnossapidon eteen tekemänsä työn vuoksi ja Pihahuolto Haapaniemi Oy sai pitkästä ja kehittyvästä urakointityöstä ansionsa mukaan.

Ensimmäisen päivän päätti jo etukäteen turhaksi mainitsemani Kazakstanin talvipöyräily. Hah. Näin sitä jouduin vetämään ennakkoasenteeni alas viemäriin. Olikin ajatuksia avartavaa. Miten suunnittelet talvihoitoa lähes sata metriä leveille baanoille, kun on reilut parikymmentä pakkasta ja kympin tuuli? Sitten sinne pöyräliikenne sekaan, kun et saa kääntyä kuin kuoleman uhalla kaistojen yli vasemmalle? Muutaman kilometrin matka autolla illan pr-kierroksella voi kestää kuusikin tuntia eli sovi sinne sitten tuiskulumia kolaamaan iltaruuhkaan... Uusi kaupunki, vahvasti kasvava ja täysin autoilun varaan suunniteltu. Ja kätevin kulkuväline olisi polkupyörä.

Seminaariesitykset 18.2. torstai

Sitä digiä ja älyliikennettä. Auto tai siinä kuskin mukana oleva kännykkä varoittaa peräänajon vaaratilanteista. Ennakkoon. Esitys oli yllättävästi Ilmateiteenlaitoksen. Tällainen toimialoja ylittävä pohdinta ja soveltaminen on varmasti yksi menetymisen edellytys muillakin. Esityksessä yhdistettiin kännyköitä, liikennetietoa, havaintotekniikkaa ja nopeustiedon niputtamista tiesääasemien kitkaolosuhdetietoon.

Merikapteeni puhui kunnossapidon turvallisuudesta vaatimus- ja tekijänäkökulmista. Toimialojen ristipölytystä? Melkein, kuitenkin ammattilainen päällystealalta ja Liikenneviraston leivissä. Selkeä näkemys ja oikeaa asiaa. Tavoitteena on päästä töistä hengissä kotiin. Siispä varo, varoita ja näy äläkä riko lakia.

Lumi eli veden talvinen(??) olomuoto on eilisen esityksien mukaan runsaana ongelma. Sitten sen puute keväällä on toinen probleema. Katupöly, siihen liittyy paljon töitä, tutkimusta ja terveyshaittoja. Millä keinoin ja millä hinnalla asia korjaantuu? Keinoja kaivataan.

Kunnossapitoon liittyvä turvallisuus ja muu liikennekäyttäytymienn ovat osallisena yllättäen myös osaan porolihamarkkinoiden tuotevajaukseen. Yli satuhatta kiloa poronlihaa jää pois markkinoilta, kun liikenne ruhjoo ruhot tiellä. Eli reilut 3000 poroa vuosittain jää uhriksi liikenteessä. Montaa on kokeiltu Petteri Punakuonon pelastukseksi. On tehty Viljo Valkosarvia hohtomaaleilla ja maustettu pilalle tiesuolaa, heijastinpannoitettu eläimiä ja jopa laitettu siirrettäviä paliskuntien kuljettamia porovaaramerkkejä tienvarsille turistien varastettavaksi. Silti poroja kuolee enenmmän ja enemmän.

Porovaara asia on tärkeä paristakin syystä. Toinen on alue, jota se koskee. Yli kolmasosa Suomesta on porovaara-aluetta. Toinen on tietysti elinkeinoon liittyvä. Kyse on poronhoidon elennosta. Vaikka vakuutus osittain korvaa poron arvon, se ei korvaa työmäärää. Laskentaa onnettomuuksisat, raportointia, jälkien siivoamista ym. riesaa. Tässäkin on kehitys ehkä auttamassa. Keskenään toisiaan varoittava sovellus autoilijalle. Vajaa kilometrin säde havaittujen porojen ympärille ja tieto välittyy autosta toiseen ja vielä kenties väläyttää varoitusvaloa liikennemerkin varressakin. Ikäänkuin Internet of Reindeer olisi tekeillä.

Liikenneviraston liikennekeskusten rooliin kuuluu jotakin muuta kuin virastojen välistä jäykkyyttä. He ovat vahvasti verkottoituneita ja tekevät yhteistyötä liikenne- ja alueuturvallisuuden eteen. Iso osa on tienkäyttäjälle näkymätöntä varmistamista, enneakointia ja osapuolten välistä sisäistä viestintää. Näkyvimmät ovat sitten julkinen tiedottamien, kelivaroitukset, liikennehäiriötiedotteet ja mediassakin suuresti kuuluva, esimerkiksi nyt hiihtolomakauden aikaina, erikoispyhien liikenteen etenemisen ja sujumisen tiedottaminen. Tavoitteena turvallinen ja sujuva liikenne.

Palkintoja jaettiin kehityksestä ja turvallisuudesta, normaalin työnäytöksiin liittyvän tavan mukaan. AM ja YIT pokkasivat, kun saivat kuvauksia varten kaistansa valittua. Keskeltä. Oli sopivan hapuilevaa kuvaukseen asettuminen ettei uskoisi kyseessä olevan tiealan ammattilaisia ollenkaan. Ilmeisesti hämmentyivät huomiosta.

Ja sokerina pohjalla sitten asiaa. pohjoismaiden eroja ja yhtenäisyyksiä sekä osin selittäviä seikkoja niihin liittyen. Talvihoidosta, suolauksesta, määristä, rahoista, hallinnosta, urakoista ja urakoinnista. Meillä on opittavaa tutkimuksesta ja kehittämisestä muilta pohjoismailta, mutta he voisivat oppia paljonkin kyvystämme tehdä hyvää laatua halvalla. Suomessa on näet erittäin kustannustehokasta toimintaa ja kevyt organisaatio verrattuna naapureihin. Mieleeni tuli, että meillä on urakoinnissa isoilla toimijoilla raskaampi hallinto kuin viranomaistaholla.

Esillenostona

WSP esitelmöi Kohti tulevaa -otsikon alla tutkimus- ja tietotarpeista Pohjoismaissa. Aivan käytäntöön liittyviä aiheita ja vahvasti päivittäiseen tarpeeseen tulevia ehdotuksia kootusti ja jäsennellysti. Tiedon jakaminen, hyödyntäminen, yhteistyö ja osin tietysti raha liitty vahvasti tulevaisuuteen. Priorisointia, päätöksiä etenemiseksi. Rahaa tuhlataan päällekäisyyksiin jatkossa toivottavasti vähemmän ja kustannuksia aletaan nähdä investointeina.

Varsinainen pääätösesitys ennen loppusanoja liittyi satatonnareihin. Ei maidontuotantoon ja navettaan vaan jättirekkoihin. Miten ne ovat saaneet lupia, miten varmistetaan turvallisuus niiden kuljettajilla, muille liikenteessä oleville ja miten huomioidaan tierakenteita ja vaikkapa lepo-/kuljetussykliä. Trafin esityksessä oli lähestymiskulmana käytäntö ja arki eikä niinkään pykälät. Tuli norminpurku hyvin käytännöllisesti esille. Mahdollistetaan ja mietitään miten hoidetaan eikä heti kielletä.

Ja lopuksi toivotettiin turvallista kotimatkaa. Toki yhteenvetävän puheenvuoron päätteeksi.

Kannatti olla mukana. Paljon on menossa, tulossa ja tutkimuksissa lisää aihioita. Valtiotaho ei ole ollenkaan esteenä. Vain käytäntöön ja kokeiluihin lisää rohkeutta, niin minunkaan ei tarvitse kauaa höpötää, että kunnossapitoon ei ole tullut mitään uutta sitten kännykän ja tappiterän.

Kevennykseksi Talvitiepäiviltä

Toisen päivän aamu oli hupaisa. Näyttelyhallissa.

Olimme omalla standillämme kahdeksan jälkeen vähän briiffautumassa. Havainnoimme, että kovasti muita esittelijöitä ei ollut. Toki sali aukeni vasta varsinaisesti yhdeksältä. Hallissa kierteli useita ulkomaalaisia ryhmiä. Esittelypisteeltä toiselle, esitteitä keräten ja kovasti valo- ja videokuvaten. Keskittyivät useasti eri laitteiden yksityioskohtiin kumarrellen ja osoitellen.

Oli sangen järkevää, koska tyhjässä hallissa sai hyvin kuvattua ja oli rauhallista. Ei olleet tungettelevat esittelijät ja myyntihemmotkaan häiriöksi... Mutta olisiko jonkun pitänyt?

Venäläiset olivat suurin tunnistettavissa oleva kansallisuus ja sitten kiinalaisia, heitäkin useita. He siis olivat töissä ja hakemassa tietoa. Suomalaiset ilmeisesti olivat vielä valmistautumassa yhdeksältä avautuvaan esittelyyn. Tai sitten olivat edellispäivä jo antaneet luvan vierailla osastoillaan rauhallisempana ajankohtana.

Me sitten vain jaoimme esitteitä.

Urakointiosaamisen suunta?

Mieleni minun tekevi, sormeni näpyttelisi... mutta etiikkasäännöstöni estää. Lausua muutamia huomioita kevään kisojen pyyntöjen sisällöistä.

Siksi vain jotakin pientä ja nekin lähinnä takaumina.

Päivän varsinainen epistola on tuolla laskentapohdinnan välilehdellä. (linkki Eurokate-blogiin) Seillä on rahaa ja kate-/hinnoittelupohdintaa.

Urakkaohtaiset tarkennukset

Muistaako muutkin vai olenko harhainen, mutta muistaakseni syksyn urakoitsijaseminaarissa mainittiin, että kaikki mahdollinen urakkakohtaisuuskin pyritään kirjoittamaan urakkaohjelmaan sisään? Vain erittäin merkittäviä tarkennuksia olisi erillisessä liitteessä. Enää ei siis olisi niitä yli kymmenen sivun "tiemestarin erikoisia" eli valvojan esillenostamia urakkakohtasia tarkennuksia. Urakkaohjelmassahan on kirjoitusohjeetkin toimintamallia varten, joten urakkakohtaiset nousevat selkeästi sieltä asiakirjasta esille.

Tarjouspyyntöaineiston lukeminen

Viimeaikoina yleistyneen tarjousten hylkäämisbuumin vuoksi on tullut vaikutelma, että pyyntöaineistoa ei lueta niiden ansaitsemalla tarkkuudella. Ehdottomia hyväksymisperusteita ei osata löytää papereista vaikka ne asiakirjat ovat loogisesti koottu ja suomenkielellä esitettyjä. Muistaakseni postasin tästä aikaisemmassa kirjoituksessa, jossa käsittelin Markkinaoikeuden päätöstä. Olen edelleenkin samaa mieltä. Ongelma urakoitsijoilla voi olla sanomansa ja tarkoituksensa kuvaamiskyvyssä. Siihen auttaa lukemisen lisääminen, se auttaa myös kuvailutaidon lisäämisessä.

Lontoonkielinen ajatus lukemisen antamasta edusta.

Talvitiepäiviä odotellessa kevennykseksi

Maakunnissa kiertää tarina, jonka mukaan tienhoidossa katsotaan kevennetysti eli ns. läpi sormien urakoitsijaa, joka tulee ensimmäistä kertaa toimijaksi alueelle.

Ei kait voi pitää paikkaansa. Mitenkään en keksi perusteluja moiselle.

Tällaista alkuvaiheen kompurointia varten alueurakassahan nimenomaan on kehitetty monivaiheinen kilpailutusmalli. Ensin tarjoutujilta edellytetään tiettyä osaamista ja referenssejä sen osoittamiseksi, vasta sen varmistuttua tilaaja hyväksyy edes tarjoajaksi.

Toisessa vaiheessa eli tarjouksen Toiminta- ja laatusuunnitelmassa osoitetaan, että on ymmärretty urakan sisältö ja sen onnistumiseksi on tehty suunnitelma, joka arvioidaan. Ellei ole osoitusta osaamattomuudesta, niin tarjous hyväksytään hinta-arviovaiheeseen.

Kolmas sulake osaamisen hyväksynnälle ja yhteisymmärrykselle on sopimuskatselmusvaihe, jossa viimeistään katsastetaan toimintakykyyn vaikuttavat seikat.

Siis järjestelmä menettelyvaiheineen estää tuollaisen "uuden urakoitsijan käynistysvaiheen alisuoriutumisen" hyväksymisen.

Luokittelen siis tämän kuulemani tarinan Länsirannikon huhujen lokeroon, koska se ei voi pitää paikkaansa.

Edit 19.02.2016 MKo: lisäsin sanan. Saamani palautteen mukaan kääntää ajatuyksen muuten nurinperinpäin. Boldilla teksitssä...