Olin Talvitiepäivillä, olen kuunnellut aliurakoitsijoita, pääurakoitsijoiden väkeä ja tilaajapuolenkin mielialoja. Kaikilla alan toimijoilla on jotakin hampaankolossa nykyistä toimintamallia ja -kulttuuria kohtaan. Samoin kaikilla on toiveita tai haavekuva sen suhteen mitä ja millaista teiden kunnossapitotoiminnan pitäisi olla.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut ja paljon aiheesta puhunutkin, mutta vähitellen on mielessäni rakentunut näkemys, eräänlainen kooste siitä tilanteesta, joka kentällä on. Enimmäkseen olen pohtinut tilanteeseen ratkaisua. Sellaista hammastikkua, jolla saisi niitä hampaankoloja tyhjäksi ettei alan henki löyhkäisi niin pahasti.
Nykytila
Kolme pointtia, jotka mielestäni vetävät teiden kunnossapidon nykytilan yhteen:
- Yhteisen näkemyksen puutteessa palvelun juoni katkeaa
- Laatu ja sen valvonta keskittyvät näpertelyyn
- Hintakilpailu on tehnyt alasta kannattamattoman
Yhtenäinen juoni tekee tarinasta ehjän
Osapuolet ovat yllättävän vähän yhteisen pöydän ääressä pohtimassa tekemisesnä tarkoitusta ja suuntaviivoja. Tästä johtuu monien asioiden tuleminen yllätyksenä. Asiakirjoissa olevien vaatimusten toteuttamiskelpoisuudesta ei aina ole varmuutta edes tarjouksen tekijällä. Aliurakoitsija yllättyy joutuessaan investoimaan uudet eurovaatimukset täyttävään kalustoon. Esimerkkinä nuo edelliset päästövaatimukset, joissa tilaaja on edellä päivämäärineen. On myös monia menetelmä- ja työtapavaatimuksia, jotka ovat aikansa eläneitä. Markkinoilla ja käytössä on tehokkaampia menetelmiä, mutta niiden soveltuvuus kunnossapidon laaduntuotossa on jäänyt vallan tilaajalta havaitsematta.
Tilaajan tarjoama mahdollisuus osallistua syksyisin seminaariin ei riitä ja kevätkauden urakkaesittelyt ovat kilpailijoiden välistä varjopalloilua. Oikea keskustelufoorumi puuttuu. Paikka missä avataan asioita eli keskustellaan ja vaihdetaan tietoa, karrotaan toiveista ja mahdollisuuksista.
Tilaaja kertoisi suomeksi miksi on päätynyt vaatimaan tai esittämään urakan sisältöön jotakin ja urakoitsijapuoli kertoisi mikä ei ole mahdollista tehdä ja miksi. Näitä keskenään iteroiden (siis ei vatuloiden) saadaan realistinen näkemys tavoitteista, niiden taustalla olevista syistä ja mahdollisista ratkaisuista. Lopputuloksena syntyy osapuolille näkemys niin sisällöstä kuin tekemisestäkin.
Osapuolina näkisin LiVin, ELYn hankinta ja -valvontaosaston, pääurakoitsijat, aliurakoitsijat, kalustovalmistajat. Pääurakoitsijoilta voisi olla oma edustaja ja aliurakoitsijoilta edustuskselliset puhemiehet vaikka koneyrittäjien/kuljetusyrittäjien yhdyshenkilöiden kautta. Kunhan on edustava osapuolten suhteen, mutta sopivan pieni ollakseen tehokas. Keskustelu, aiheet ja perustelut on syytä pitää julkisesti alan toimijoiden nähtävänä ja kommentoitavana.
Asialistalla ei olisi ollenkaan päivänpolitiikkaa eikä siellä otettaisi kantaa urakkakohtaisiin nyansseihin eli kokoonpano ei käsittelisi pikkuasioita. Näin voi keskittyä periaatteisiin, tulevaisuuteen ja isompien kokonaisuuksien ymmärryksen lisäämiseen. Eikä tarvitse jännittää niitä kilpailevia osapuolia samassa pöydässä.
Kaikkien tietäessä tavoitteet ja niiden totetuutamisen mahdollisuudet, lopputuloksena saadaan ehjä tarina. Mennään samalla juonella LiVistä sinne viimeiseen lapiomieheen saakka ja LiVilläkin on realismipohjaa toteutuksen mahdollisuuksiin eikä mitään fantasioita.
Laadunvalvonnassa keskityttävä oleelliseen
Alueurakoiden laadunvalvontaan ei nykyisellään oikein olla tyytyväisiä. Osa aluevastaavistakin katsoo ettei valvonnan ohjaustavoite urakoissa mene oikeaan suuntaan. Urakoitsijat ovat vallan tuskastuneita valvonnan alueittaiseen vaihtelevuuteen ja aliurakoitsijat "lähes syyttöminä" maksavat.
Tässä on mielestäni kolme selvästi erottuvaa kokonaisuutta, joihin keskittyen asian voisi, oikeastaan vaikka heti, korjata.
Alueurakan valvonta koostuu kolmen asiakokonaisuuden tarkastelusta. Ensimmäisenä on sopimuksenhallinta ja sen sisällön valvonta. Siis valvotaan, että tilaaja saa sen mitä on sopimuksella ilmaissut haluavansa tekemisenä, palvelusuoritteena, määrinä. Tässä on kysymys siis asiasta ja palvelun sisällöstä, sopimusteknisenä.
Toinen valvonnan kohde on selkeästi kohdistettava pääurakoitsijan toimintaan. Siis esitettyyn ja tarkennettuun toimintakuvauksen mukaisen toiminnan toteutumiseen. Urakoitsijan kuvaaman/lupaaman urakkakohtaisen hallinnan, ohjauksen ja laadunosoituksen valvomiseen ja tarkasteluun käytetty aluevastaavan aika ei mene hukkaan. Toiminnalliseen laatuun kohdistuvat sanktiot ja tulevaisuudessa ehkä bonuksetkin ovat nopeimmin ja tehokkaimmin palvelussa vaikuttavia ohjureita.
Kolmas on nykyisin suurinta roolia näyttelevä teknisen laadun valvonta. Valvotaan teknistä totetumista eli niitä senttejä, tunteja ja rakeisuuksia. Tämä on helpointa, koska tähän on totuttu. Ja itsessään edelleen käyttökelpoinen, mutta pitäisi olla vähemmällä painoarvolla. Oikeastaan ei edes kuuluisi tilaajalle laisinkaan vaan pääurakoitsijan itselleluovutusmenettelyn sisään.
Noita kolmea valvontakokonaisuutta voisi roolittaakin. Ensimmäinen ja toinen on selkeästi aluevastaavan työtä. Syynä sopimuksen syvällinen (?) tunteminen ja toimiminen yhteiskunnan edunvalvojana varmistamassa, että maksetulla rahalla saadaan sellaista vaikuttavuutta ja palvelua kuin on pyydetty ja luvattu.
Kolmas palanen jakantuu pistokokeita tekevälle laadunvalvontakonsultille ja pääurakoitsijalle. Teknisissä vaatimuksissa on kyse pääasiassa suoraan tekemiseen liittyvästä mittaamisesta ja siksi sen on syytä kohdistua sinne tekemisen lähelle.
Toki osat linkittyvät keskenään joiltakin osin, joten kokonaisuus kertoo laadusta osiaan enemmän. Osien painoarvo kylläkin on mielestäni erilainen. Ensimmäisen ja toisen painoarvo on ehkä 40% molempien ja kolmannen vain 20%.
Perustelen väitettäni. Mikäli urakan sisältö ja tavoite on oikein ymmärretty ja ohjaus sekä urakan hallinta on kunnossa, noita teknisiä vaatimuksia koskevia alituksia ei tule paljoakaan. Vastaavasti urakka, jossa on paljon teknisiä laatuongelmia, on usein myös huonosti hallinnassa tai kunnossapidon tarkoitus on epäselvä tai siitä ei välitetä.
Urakan sairaskertomuksessa teknisiin vaatimuksiin kohdistuvat alitukset ja puutteet ovat oireita ja varsinainen sairaus on hallinnassa ja toiminnassa. Tauti paranee, kun hoito kohdistetaan oikeaan paikkaan. Nyt tilaaja sallii sairauden jatkumisen keskittymällä oireisiin.
Esimerkkinä: toimenpideaika aurauksessa menee pitkäksi. Tekninen sakko. Ja syy on kuitenkin kelinhallinnan ja hälytysjärjestelmän ontumisessa. Toinen esimerkki: Päällysteessä reikä koko kesän. Toimenpideaikasakko. Syy on huolimattomassa tiestötarkastuksessa ja työnohjauksessa.
Tilaajan maksama hinta ei riitä tuottamaan vaadittua palvelua
Kun sisällöstä, tekemisestä ja tavoitteista ei ole yhteistä näkemystä eikä valvonnalla ohjata oikeaan suuntaan, niin kilpailu siirtää osittain tulkinnanvaraisen tekemättäjättämisen salliman kustannussäästön suoraan tarjoushintoihin.
Yhteinen vuoropuhelulla aikaansaatu näkemys palvelusta ja oikein kohdistunut valvonta johtavat oikeaan ja läpinäkyvään hintatasoon. Kilpailu pitää käydä tehokkuudella, työnsuunnittelulla ja projektiosaamisella eikä taitavalla tulkinnanvaraisuuksilla ja aktiivisella huolimattomuudella.
Viikonlopun kevennys
Venäläisten mukaan nyt kannattaisi ostaa johdannaissuojatulla rahoituksella volkkari, jossa on nokialaiset renkaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti