Työnjohdon määrä alueurakoissa

Kun liika on liian vähän

Osallistuin jokin aika sitten moneen hupaisaan keskusteluun, tai oikeastaan vähän vänkyyseenkin.

Yleisesti oli aiheena sama asia, mutta vähän eri näkökulmista. Puhuimme alueurakoiden työnjohdosta. Roolista, vastuista ja kyvystä ohjata verkostoa sekä vaikuttaa kannattavuuteen. Siis johtamisesta ja esimiestyöstä.

Nyt jälkeenpäin reflektoin asiaa ja huomasin, että esiin nousi mielenkiintoinen ristiriita, joka toistui monesti. Samojen henkilöiden esittämänä, samassa keskustelussakin.

Sanottiin 1) Työnjohtajia on urakassa aivan liikaa, vähemmälläkin pärjäisi. Nyt vain urakoitsijalle tulee turhia kustannuksia.

Sanottiin 2) Työnjohtajat eivät ehdi tekemään kaikkea heiltä vaadittavia töitä.

Mistä tässä on kysymys?

Voivatko nuo oikeasti olla samanaikaisia yhdessä urakassa? 

Tilaaja on määritellyt työnjohtajien vähimmäismäärän. Tarkoituksenaan, että urakka tulee asiallisesti hoidettua ja osin myös kantaen huolta ammattitaitoisen osaajakaartin riittävyydestä ja kokemuksen karttumisesta myös tulevilla vuosikymmenillä. Mielestäni tämä on oikea tapa, koska ilman tilaajan pakottavaa vaatimusta ammattitaito ja työnjohto-osaaminen rapauttaisivat kunnossapidon periaatteen ja samalla alan maine romuttuisi.

Pääurakoitsija tarjousvaiheessa ja uskoakseni osin toteutuksen aikanakin näkee ymmärrettävästi määrävaatimuksen kustannuksena. Ja valitettavasti vain kustannuksena. Rahanmenon hallitsemiseksi palkataan nuoria vastavalmistuneita, kikkaillaan sijaisuuksissa ja sisällytetään päivystys- ja hälytyksiin vastaamiset alihankintasopimuksiin kokonaishintoihin sisältyvinä.

Urakoissa työnjohdon tehtäväkenttä ja -sisällöt ovat varsin laajat ja monimuotoiset. Tilaajan vaatimukset raportoinnista ja tarkastuksista dokumentointineen, alihankinnan sopimusten valvonnat perehdytyksineen, itselleluovutuksineen, kokouksineen ovat sitä peruskauraa. Lisänä ovat pääurakoitsijan kehitysohjelmat ja sisäiset raportointivaatimukset monimutkaisine ja lukuisine järjestelmineen.

Samanaikaisuus on hyvinkin mahdollista: liika on liian vähän.

Mistä tämä ristiriita aiheutuu?

Näkemykseni mukaan tässä on kaksi syytä, joiden yhteisvaikutus aiheuttaa liian monelle liian paljon tehtävää. Molempiin on pääurakoitsija syyllinen.

Pääurakoitsija on kuristavassa hintakilpailussa päätynyt armottomaan ja  joskus arveluttavaan kustannusjahtiin, jossa haetaan alinta hyväksyttävää rimaa. Tämä johtaa luottamuksen menettämiseen, minkä tilaaja yrittää korjata asettamalla vaatimukset joilla se uskoo saavansa toimitusvarmuutta ja tavoittelemaansa laatua. Ja ymmärrettävästi vaatii toimijaltaan näyttöä sopimuksenmukaisesta tekemisestä. Siis raportointia ja muuta todentamista.

Pääurakoitsija on kuristavassa hintakilpailussa harhautunut omien prosessiensa seurannan "tehostamiseen" ja monimutkallisten sisäisten raportointiensa sokkeloon. Tarkkakkin tarkempaan seurantaan pyritään, että pystytään ennustamaan kannattavuuskehitys, jonka almäessä siten seurantaa edelleen kehitetään. Kuvitellaan numeroiden seurannan lisäämisellä parannettavan prosessin tehoa.

Ja...

Ratkaisuhan ei tietenkään ole hintojen nosto. Kilpailutilanne ei sitä salli.

Edit 24.09.2017 MKo

Kysyttiin, että mikä se ratkaisu sitten on?

Sehän on tuossa postauksessa kerrottu. Kaksi pientä juttua: 1) Luottamussuhde asiakkaaseen korjattava. 2) Turha sisäinen tekeminen pois.