Poliittinen herätyskin tapahtunut

"Minne katosivat tiehöylät...?"

Kansanedustaja Osmo Kokon (ps.) kirjallisessa kysymyksessä Tiehöylät tienhoidossa todetaan, että "pitkät, keltaiset ja voimakkaat tiehöylät eli niin sanotut tiekarhut ovat valitettavasti nykyään yhä harvinaisempi näky teillä"

Kysymyksen mukaan tienhoidon urakkatarjouksissa olisi tarvetta edellyttää urakoitsijoilta tiehöylää, mutta niin ei tehdä. (Linkki uutiseen )

Nyt haetaan apua isoista, voimakkaista karhuista. Ajan henki, eli vaalit...

Tällä kertaa kysymyksen esittäjällä on uskottavuutensa tueksi kompetenssia asiassa kuljetusyrittäjätaustansa ja Liikenne- ja viestintävaliokuntaroolinsa kautta.

Huumoria aluksi

Matkustavaisten kulkemisien mukavuutta lisäisi enemmän kun esitettäisiin kirjallinen kysymys hallituksen aikomuksesta määritellä VR:n ravintolavaunujen tarjontaa väkevämmäksi ja maittavammaksi.

Sitten tienhoitoon.

Uraudutaanko karhuun?

Laitan tuohon eduskunnan sivuilta koko kysymyksen. Se löytyy myös (linkki) ko. edustajan valtiopäivätoimien listalta.

Tiehöylät tienhoidossa

Eduskunnan puhemiehelle

Pitkät, keltaiset ja voimakkaat tiehöylät eli niin sanotut tiekarhut ovat valitettavasti nykyään yhä harvinaisempi näky teillä. Vajaat 20 vuotta sitten Tieliikelaitoksella eli nykyisellä Destialla oli käytössään 200 tiehöylää, mutta nyt niitä on jäljellä enää muutamia kymmeniä. Tiehöyliä on käytetty vuosikymmenet taistelussa ajoväylien jäätyneitä tienpohjia ja sohjoa vastaan.

Tiehöylän paikan on ottanut kevyempi kalusto, kuten esimerkiksi kuorma-auto, johon on kiinnitetty aurausterä lumen puskemista varten. Tosipaikan tullen kuorma-auto ei kuitenkaan pysty siihen, mihin tiehöylä ennen pystyi: poistamaan jäätä yhtä tehokkaasti ja saamaan teitä tasapintaisiksi esimerkiksi jäätyneiden ajourien osalta sekä tasoittamaan pientareita.

Kuorma-autoon kiinnitetyssä aurausterässä on terän muodon vuoksi se ongelma, että se jättää tien ulkoreunaan jäisen kantin. Auton renkaan osuessa kanttiin se heittää auton takaisin ajouraan, ja näin syntyy epävakaa ajoalusta. Tiehöylien kanssa tätä ongelmaa ei ollut. Ongelma korostuu etenkin kapeissa ja leveissä ajoneuvoissa, jotka eivät sovi ajouraan.

Tienhoidon urakkatarjouksissa ei edellytetä urakoitsijoilta tiehöylää, vaikka tarvetta olisi. Suomi tulee aina olemaan talvinen maa, jossa sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia ja haastavia. Ajourat ovat vakava liikenneturvallisuusuhka, ja niiden vuoksi tänä talvena Suomessa on ollut jopa kuolonkolareita, kun auto on lähtenyt heittelehtimään ajourassa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallituksella suunnitelmia edellyttää tienhoidon urakoitsijoilta tiehöylää olosuhteiden niin vaatiessa?

Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 2015

Osmo Kokko /ps 

Meinasin ensin lukiessani, että tästä täytyy oikein revitellä siltarumpujen kautta ja ilkeillä raskaamman kautta, mutta parin sekunnin jälkeen tästä avautuikin ihan oikeaa asiaa. Omasta mielestäni tässä kysymyksessä nousee esille tienkäyttäjän yleinen näkökulma. Karhuja ei näy, eikä niitä ole.

Kysymyksen esittäjällä on roolinsa vuoksi mahdollisuus nähdä myös ns. järjestelmään sisälle ja tuntea tienhoidon hankintamenettelyäkin, joten esitys höylävaatimuksesta urakoihin on ymmärrettävä.

Vastaus kysymykseenne arvoisa edustaja

Hallituksella ei ole syytä lähteä näin tarkkaan tienhoidon kaluston ja menetelmien määrittelyyn.

Tienhoidossa on laatuvaatimuksin määritelty jo nykyisellään riittävän tarkasti polanteiden ja niiden urien sallituista enimmäissyvyyksistä. Samoin siellä on vaatimukset myös sorateiden tasaisuudelle. Olemassa olevien sopimusten mukaan toimien tasaisuusvaatimukset täyttyvät.

Ei ole syytä em. vaatimusten lisäksi sitoa alan toimijoiden käsiä laite- ja menetelmäkehityksen suhteen määrittelemällä tietty kalusto, jolla vaatimukset toteutettaisiin.

Tuossa taustaväritetyssä tekstissä leikin ministeriä. (Saa lainata.)

Kunnossapito on muuttunut 20 vuodessa

Ennakoivaa

Nykyinen kunnossapidon periaate on ennakointi. Se tarkoittaa, että tunnetaan tiestön tila ja suunnitellaan, ajoitetaan ja tehdään toimenpiteitä ennen kuin tilanne pääsee pahaksi tai aiheuttaa liikenteelle tarpeettomasti turvattomuutta. Liikennöinti ei myöskään saa kokonaan estyä.

Tiestön tilan tuntemisessa on useita tekijöitä, joista tärkeimpinä alueurakoitsijoiden tiestöllä tekemät tarkastukset, keliennusteiden tulkinta ja sääolosuhteiden vaikutus tiestöllä vallitsevaan keliin. Tässä tarkoitan säällä ilmaa ja ilmassa olevaa tilannetta, keli on se tilanne mikä on renkaan tai kengänpohjan alla.

Aikaisemmin historiassa työtä tehtiin jälkijättöisesti ja sattumanvaraisemmin, mutta silloin siihen aikakauteen ja periaatteisiin sopivalla kalustolla ja tavoilla.

Urien hallintaa

Kun lumisade kertyy tielle polanteeksi, sen kerroksen paksuuntumisen voi kohtuullisella kokemuksella arvioida eri liikennemäärien alaisilla teillä. Samoin on helppo arvioida ne paikat tiellä, missä tapahtuu helpoimmin ja nopeimmin näiden polantuneiden tieosin urautuminen. Urakoitsija pystyy ennakoimaan toimenpiteet ajoissa hyvin harvoja poikkeustilanteita lukuunottamatta.

Ellei urakassa ole kenelläkään tiemiehen silmiä, niin näiden polanteiden ja urien syntyyn voi perehtyä tekniikallakin. LIITO-viestit eli Tienkäyttäjän linjan kautta tulleet palautteet ovat hyviä herätteitä kohdentamaan tiestön yleisimmät ja herkimmin toimenpiteitä aiheuttavat paikat. Vähitellen tuo palautteiden lukutaito kääntyy kokemukseksi, kun ilmoitetuilla kohteilla katselee avosilmin tilannetta.

Polannetta siis pitää poistaa ja ohentaa ennen sen muuttumista kovaksi jääksi. Siihen työhön sopivaa kalustoa on olemassa eikä se vaadi tiehöylää. Kysymys on ennakoivasta ajattelusta ja tiestön tilan lukemisen osaamisesta.

Talviaikaisen urautumisen estää parhaiten pitämällä polanteen ohuena. Sentin polanteeseen ei voi syntyä kahden sentin uraa mikäli tien pinta on tasainen. 

Päällysteessä olevat urat ovat oma asiansa ja niiden aiheuttamaan urasyvyyksien kasvuun ei monestikaan kunnossapitäjällä ole omin toimin juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa. Toki silloinkin pitää huolehtia, että polanne on mahdollisimman ohut ettei lisätä uran syvyyttä polannepaksuudella.

Jos tiestölle tarvitaan isoja, pitkiä ja raskaita tiehöyliä kalttaamaan jäistä polannetta, niin silloin kunnossapito on perustehtävältään epäonnistunut. Tilanne on silloin katastrofin jälkihoitoa.

Uskon, että Suomesta löytyy vielä useita ennakoivaa kunnossapitoa osaavia työnjohtajia ja aliurakoitsijoitakin, joilla on ns. tiemiehen silmät. Niillä silmillä katsellaan eteenpäin, ajassakin.

Lopuksi

Ehkä kysymys pitäisi ollakin siitä miten hallitus aikoo varmistaa tienhoidon osaamisen säilymisen ja kehittymisen Suomessa?

Osaava väki vähenee. Vanhenee ja siirtyy muualle. Harvoista ei riitä kaikille, kun osansa vaativat:

• Tilaaja, jolla jo on substanssiosaajat vähissä
• Urakoitsijat, joille tulee paineita lisätä työnjohtoa
• Aliurakoitsijat, joilla akuuteimpana on kuljettajien tienhoitotaitojen vaje
• Konsultit ja kunnossapidon suunnittelijat/hankkijat, joilta liian usein puuttuu käytännön näkemystä ja ymmärrystä alan periaatteista

Ugh!